Tämän syksyn satoa

Lähtö

Vuoro oli juuri vaihtumassa, kun Aune kuuli ranteessaan olevan hälytyslaitteen surahtavan. Huoneessa 12 oleva säätyläisrouva tarvitsi mielestään taas apua. Tarve ei monestikaan ollut ihmeellinen, mutta rouva oli tottunut vaatimaan ja saamaan tahtonsa läpi.                 
Aunea harmitti, kun olisi ollut kaupassa käynti, ja kerittävä ruokaakin laittaa koulusta palaaville lapsille. Meni kuitenkin vanhuksen luo.              
  — Mikä se Miriaa nyt huolettaa? 
  — Tuntuu ku kuolema tulis.
  — Ei kai se nyt tähän hätään tule.
  — Kato vaikka, tuossa se seisoo ovella.
Aune lohdutti Miriaa, peitteli, sipaisi poskea ja toivotti hyvää päivänjatkoa.
Aamulla vuoroon tultuaan meni Miriamin kautta, avasi oven, mutta hyvä huomen jäi kesken. Sänky oli tyhjä.

48 Vuoro, taas, harmitella

 Nuori

Kyllä nuorella on rankkaa.               
Kiloja on liikaa, tai liian vähän.       
Keho on liian pitkä tai lyhyt.            
Tukka on maantien värinen. Kenelläkään muulla ei ole.     
Ripset ovat harvat tai lyhyet, eikä äiti rahoita muutamaa kertaa kuukaudessa pidennyksillä käyntejä.    
Revityt farkut vain minulta puuttuu.                  
Ikää on tarpeeksi, että saisin erikoisluvalla ajokortin.
Oma auto on kaikilla muillakin.      
Äiti tekeytyy köyhäksi ja sanoo ettei sitä ennen maristu.
Itse tienattiin, jos jotain haluttiin ostaa.                    
Se oli ennen se, nyt on nyt, ja se pitäisi tylsempienkin vanhempien ymmärtää. Opintoihin tai työnhakuun kyllä vaaditaan hakeutumaan. Ei anneta nuoren nauttia vapaudesta. Voiko nuoren elämä enää rankempaa olla.

 

Krapu 47. Vaatia, tylsä, rankka

Väärä väri

Kaija pudotti matkalaukkunsa oven suuhun lattialle huudahtaen:
  — Ruskea lattia. Inhoan ruskeita lattioita. Se voisi olla sininen, keltainen, tai violetti – mutta ei ruskea?
Kalevi hymyili sisäänpäin kuunnellen vaimonsa purkausta.
Hän oli Kaijan lomalla ollessa tehnyt pintaremonttia ja samalla maalannut pirtin lattian, yllättääkseen vaimonsa - tietty positiivisesti.
  — Vaihdetaan väri miksi haluat, maalaat sen myös itse, niin saat mieleisesi.
  — En maalaa, enkä katso enää sinun virnuiluasi. Muutan äidiltäni jääneeseen yksiöön.
  — Sehän sopii, matkalaukkujasikaan ei tarvitse pakata, ovat jo valmiina. Muistinpa juuri, että äitisi yksiön lattia on ruskeaa muovimahonkia.
  — Ai niinpä onkin...
  — Ei tehty hiiltymällä parane, kyllä silmä väriin tottuu.
Tulehan syliin, pusutellaan.

Krapu 12: Yksiö, ruskea, hymy

Toinen minä

Hän eli elämäänsä tiettömien teiden takana, hän pelkäsi tulla huomatuksi, hän halusi vaimentaa tunkeilijat, koska sisimmässään pelkäsi heitä ja kuitenkin inhosi itseään niin tehdessään.
  Hän oli eristäytynyt ympäröivästä maailmasta, hän oli henkisesti rikki. Hän eli pääosin luonnon antimilla, pienessä, vanhemmiltaan perimässään hirsimökissä, jossa oli muutama hehtaari polttopuumetsää.
   Hän sai pienen eläkkeen, joka turvasi välttämättömimmän - kirpputorivaatteet ja särpimen.
  Hauskuuden hän repi kuvittelemalla muuttavansa koko maailman paratiisiksi, aikaan aatamin ja eevan. Käärmeen - tuon synnin vihulaisen, hän kuvitteli ajavansa vuorille ja kutsuvansa mehiläiset ja lampaat puutarhureikseen.
   Hän nousi, katsoi savuntummentamasta ikkunasta ulos.
   — Näkyy ukkonen nousevan. Täytyy ottaa lääkkeet, ettei salama tapa.

Krapu 11: Hauska, vaimentaa, eristäytyminen.

 

Yövahdit

Yön hiljaisina hetkinä mies ja kissa istuvat viljakuivurin sisälle tuotujen olkipaalien päällä. Isäntä päivystää viljankuivatusvuoroaan, kissa odottelee rottia jyväapajille. Muutaman tunnin kissan kehräystä kuunneltuaan ja välillä torkut otettuaan isäntä kaivaa repustaan vaimon laittaman hernekeittotermoksen. Ruokalusikka, lautanen ja makkaravoileivät ovat varattuna mukaan.
— Herääpäs mirri sinäkin, meillä on ruoka-aika, tästä riittää sinullekin, näyttää tuo uni maittavan paremmin, kuin rotan pyynti. Onneksi muori on laittanut makkaraa leivän väliin.
Yöpalan jälkeen mies kellahtaa paalien päälle pitkälleen, kissa kiipeää nukkujan rinnalle ja kuorsauksen korahdukset sekoittuvat kissan kehräyksen ja käyvien koneiden ääniin.
Vilja kuivuu ja vahdit nukkuvat aamun sarastukseen.
Rotat syövät viljaa ja nauravat.

Krapu 10: Päivystää, ruokalusikka, isäntä

 

 

 

Ateria

Äiti, laita tänään lihapullia.
— Voi lapsirakas, mistä minä niitä laitan, kun ei ole lihaa.
— Miksi ei ole, naapurin tätikin laittaa, vaikka sanoo, ettei ole lihaa. Se tekee pullia porkkanoista ja perunasta ja jostain muusta.
— Mistä sinä tiedät?
— Olen nähnyt, täti sanoo niiden olevan kevyttä ruokaa. Voi antaa vauvallekin, kun muusaa piltin sekaan.
Jahas, äiti ajatteli: Onhan minulla jauhettua särkeä pakastimessa.
Hän maustoi kalan, teki pulliksi, paistoi perunamuusille kaveriksi ja kutsui väen syömään.
Perhe istui ruokapöytään, söivät hiljaisuuden vallitessa, kunnes tytär lausahti:
— Pyöreitä ovat, eivät maistu lihalle, eivätkä kasville, mutta kalalle maistuvat. Onkohan naapurin tädillä särkeä, varmaan sen mies pyytää.

Krapu 9: Lihapulla, särkeä, vauva

Lottovoitto

Vanhan naisen kumara olemus eteni hitaasti kohti
R-kioskia. Keppi vakautti haurasta tasapainoa jokaisella askeleella. Naisen vetistävät silmät hakivat tuttua kylttiä, joka näkyikin jo aivan lähellä. Hän oli täyttänyt lottorivin ja oli sitä menossa tarkistuttamaan tutun myyjän luo.
Ojensi vapisevin käsin lapun tiskin yli, samalla naurahtaen:
Alkas olla aika voittaa.
  — Mitä se Anna tekisi voitollaan?
  — Olen tajunnut tarvitsevani rollaattorin. Kiukuttaa niin tämä hidas liikkumiseni, tukikeppi ei enää tahdo riittää.
  — Ei ole isot vaatimukset, mutta... ohhoh! Onko Anna varautunut reilunkokoseen voittoon? Täältä olisi tulossa 290800 euroa!
 — Ai jaa... Saisihan sillä rollaattorin lisäksi konjakkipullon, voisin ajaa taksilla kotia ja kävisin baarissa täytekakkukahvilla.

Kato

Heikki seisoi yöpakkasen runteleman peltonsa äärellä. Hän suri pakkasen puremaa ohrapeltoaan, otti hellästi yhden tähkistä kämmeniensä väliin, lämmitti sen ja hieroi tasaisin liikkein jyvät erilleen olkiruodosta. Katkeilleet siikaset pistelivät työn uurastamien kämmenkuvioiden pohjia, mutta sitä Heikki ei huomannut. Suru ainoan leipäviljan paleltumisesta oli päällimmäisenä mielessä.
Heikki käveli pää painuksissa pirttiin, otti kaapista kannellisen astian ja varisti kosteat jyvät sen pohjalle. Laittoi kannen kiinni, sanoi vaimolleen:
— Vie nämä kauppaan mennessäsi laboratorioon, saavat tutkia, onko näistä vielä leipäviljaksi.
Heikki istahti keinutuoliin, sytytti piippunsa ja syventyi lukemaan aamulehteä. Mielessään hän kuitenkin näki vain kuuran kangistamat ohran tähkät ja tulevan talven niukan ruokapöydän.

Krapu 7: Pelto, laboratorio, astia

Työtapaturma

 Halloo, onko hätäkeskus!
  — 112, kuinka voin palvella?
  — Ukko on kavonnu! Kartanolla on punaset jälet niinku oes tapeltu. Sitte ne jälet lähtee mehtää kohti ja niitä punasia jäläkiä näkkyy menomatkalla. Oon varma, että se on yritetty murhata.
  — Milloinkahan tämä on sattunut, ja oletteko varma epäilemästänne tapahtumasta?
  — Kyllä minä oon miettiny, mitä se muutakaa saatas olla.
  — Lähetämme yksikön tarkastamaan asiaa, kuulemiin.
  — Huomenta, täällä oli tapahtunut jotain poikkeavaa?
  — Niin on, ukko on kavonnu...
(Kolinaa eteisestä, ovi avataan)
  — Perhana, ku lähin mettään, niin kompuroen tuossa kartanolla ja viinimariamehupullo halakesi. Alako selekä kastua, niin piti kylymettymisen pelossa palata takasi.
  — Voe kiisus!!
  — Minäpä tästä lähdenkin.

Krapu 6: Punainen, miettiä, murha

Työpaikka

Kalle joutui työttömäksi henkilöstövähennysten yhteydessä. Hän masentui, miettien aamusta iltaan,mistä saisi duunia. Mitä vain, jolla voisi elättää perheensä ja maksaa jokapäiväiset kulunsa.
  Hän luki aamupostia ja näki ilmoituksen: Likakaivojen tyhjennystä reippaalle osaajalle.
   — Duuni on helppo, mutta vähän likainen. Hyvät haalarit ja positiivisuus, niin paikka on sinun.
   Muutama ensimmäinen kaivo onnistuikin hyvin, mutta sitten... imuletku halkesi ja kaikki kura roiskui Kallen haalarille ?%”#%/&&!.  Hän ajoi varikolle kertoen, mitä letkulle tapahtui.
   — No menepäs suihkuun ja rauhoitu.
   Puhtaana, pyyhe lantiolle kiedottuna Kalle käveli taukotuvan kaapille, josta löysi kuivuneen palan paahtoleipää. Ajatteli: Ei tänään ole enempää ansaittukaan, ja rikkoontuu sitä kalustoa muiltakin.

Krapu 5: Haalari,suihku, paahtoleipä

Vedätys

Hän aikoi laittaa punaraitaisen flanellipaidan, oranssi huivin solmittuna mustan takkutukan ympärille. Piippunysän roikkumaan kahden mustuneen hampaan varaan. Häntä olisi mahdotonta tunnistaa Kalervon vaimoksi. Heidät oli kutsuttu kaupungin ”kerman” järjestämiin naamiaisiin.
Kalervo vitsaili, että hänelle riittää, kun laittaa potkupallon päähänsä ja leikkaa siihen silmille reiät.
  — Laita jonkinlainen tyyliin sopiva asu, etteivät tunnista sinua.
  — Ompele minulle pitkä kaapuhame, sen lisäksi en tarvitse muuta.
  — Mistähän äkkiä löytäisin sopivaa kangasta?
  — Muistatko naapurin Tainan antamat suurikukkaiset talviverhot joita sinä inhoat, nyt niille olisi sopivasti käyttöä.
  — Kiitos vinkistä, todellakin, niistä saa näyttävän asun potkupallopäälle.
Plim, plim...
  — Tuli tekstiviesti, naamiaiset peruttu pandemian takia.
   Perhana, bluffia koko homma!

Krapu 4: Mahdotonta, riittää, naamiaiset

Retki

Vaeltaja hiihteli rinteen sivua. Kumpuileva nummimaisema, valkoisen eri sävyissä hohtavat hanget, alapuolella syvä lampi - lumipeitteen yli asti verhoama. Sinne oli hyvä laskea.
Hän kiipesi rinnettä vielä enemmän ylöspäin ja seisahtui.
  — Kuinka talvi voikin olla kaunis ja rauhallinen, ääneensä virkkoi.
Hän näki kohouman hangessa, hieman kaivettuaan, alta paljastui istuimeksi sopiva kivi.
  — Tässä juon teen ja syön energiapatukan, ettei tule heikko olo.
Hän nousi suksilleen, katsoi vielä kerran horisonttiin.
  Lasku vauhti kiihtyi ja hän tunsi tuulen ja kylmän nuolevan kehoaan. Lampi lähestyi ja hän näki mustan uoman lähellä rantaa.
Eiii! Hän käänsi salamana suksensa ja kaatui aivan sulan reunalle.
  — Olipa lähellä.

Krapu 3: Heikko, laskea, vaeltaja.

Kaverukset

Miessakki istui nuhjuisessa kuppilassa, se oli heidän kantapaikkansa - ollut jo parikymmentä vuotta. He olivat ristineet sen kolmen tähden kellarisviitiksi.
Kuppila sijaitsi katutason alapuolella. Sen lähes läpinäkymättömästä, katonrajassa sijaitsevasta ikkunasta näki vain ohikulkevien jalkoja ja hameenhelmoja.
Antto kompuroi hieman tokkuraisennäköisenä muiden joukkoon, mustelma poskellaan, ja muutenkin pieksetyn näköisenä.
— Missä olet ollut, näytät aivan ryskyn läpi lasketulta, Veija kysyi?
— Piti pärjätä paremmilleen. Saisikohan kielenkostuketta, otti voimille.
— Rauhotuhan veliseni, minä haen, ja Ransa lähti kohti baaritiskiä.
— Keitä nämä kimppuusi käyneet jupit olivat?
— Ne puistosankarit. Ajattelemattomuuttani sylkäisin heidän nuotioonsa, siitä suuttuivat
— Olivatpa lapsellisia, vanhan päälle kävivät!
Onneksi oli vain kaksi ja pentuja vielä.

Krapu 2: Kolme, pärjätä,mustelma

Hilta neuvoo

Ihme kun Aina antaa minullekin pitkästä aikaa palstatilaa. Ei hänellä hätää ole, mutta elää jo joulutohinoissa. Hermoilee, kuinka järjestää mahdollisimman yksinkertainen juhla, ilman liikoja hössötyksiä.         
Siinä hän on onnistunut monina jouluina ilman koronaakin.
Leipasee vähän pullaa ja tarjoaa lähisuvulle joulupäivällisen joka toinen joulu, entäs nyt?
   Kokoontua ei saisi, kauppojen ruuhkaan ei saisi mennä, sukulaisia ei saisi tavata, kotona vain nyhjöttää.
   Annoin Ainalle vihjeen:
   — Mene metsätuvallesi, ihaile tähtitaivasta ellei sada, jos sataa, laske pisaroita, kerro suvulle, että olet ulkoistettu, anna hermon levätä, ja huomaat, joulu meni, mutta korona pysyi.
   — Ei noin voi tehdä.
   — Miksi ei, minä ainakin teen, maski kasvoilla tietenkin.

Krapu 50: korona, elää, joulu